Henkilökunta
Ainoastaan Pinja ei tallilla liiku, vaan hoitajien lisäksi on myös muutamia apulaisia ja ratsastuksenopettajia. Heistä siis seuraavaksi lisää!
Pinja, jonka pitäisi jo ollakin kaikille tallilaisille tuttu, on tallin perustaja, omistaja sekä pääsääntöisin ratsastuksenopettaja. Hän on nuori nainen (tasan 26), jolta löytyy pituutta pari senttiä yli 170 ja melko pitkät, mustaksi värjätyt laineilevat hiukset. Luonteeltaan hän on ystävällinen ja toisia huomioiva. Tähän naiseen törmää tallilla miltei yhtä useasti kuin hevosiin, touhuamassa milloin missäkin hommassa. Joskus Pinja istuu toimistossaan juomassa kahvia ja joskus palelee (kesällä on lämpöhalvauksen partaalla) kentän laidalla tuntien pitämisen takia. Älä epäröi kysyä Pinjalta mitään, hän vastaa varmasti oikein mielellään!
Kirsi on toinen ratsastuksenopettaja. Hän myös auttaa tallihommissa silloin tällöin. Nainen on 37-vuotias, lyhyehkö ja tanakka, vähän äkkipikainenkin persoona. Tuntien opettajana hänestä ei yleensä kamalasti pidetä, koska Kirsi osaa olla hyvin vaativa ja saattaa korottaa ääntään turhan paljon. Myös Kirsin pitämät tunnit näet tuntikirjasta - kesälomien ajaksi hän kuitenkin lähtee pois paikkakunnalta, joten tällöin hänen tunneillaan on sijaisena Amanda, josta lisää seuraavaksi.
Amanda auttaa tallilla paljon ja pitää alkeistason tunteja. Kuitenkin, vaikka Amanda onkin hyvin osaava opettaja, hänellä ei ole ratsastuksenopettajan koulutusta. Tämä nainen on normaalikokoinen, 160cm, ja omistaa punaiset, lyhyet hiukset. Iältään hän on 24. Amanda on vähän hiljainen luonne eikä puhu paljoa, mutta hänen lempeytensä korvaa kaiken. Nainen onkin toivottu opettaja, vaikkei kovin usein tunteja pidäkään. Kesällä, kun Kirsi jää lomalle joksikin aikaa, Amanda pitää Kirsin tunnit.
Aada: tämä 23-vuotias tallityttö on lempeyden perikuva. Hänellä on vaaleat, olkapäille ulottuvat hiukset, ja hän hoitaa Jennyä. Aada on aina valmis auttamaan, ja hän saa kenet tahansa tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Minne ikinä Aada menee, huone tuntuu lämpeävän pelkästään hänen läsnäolonsa takia.
Monika on 17-vuotias tallityttö, joka sopii kuin nakutettu yhteen puoliveriruuna Cirren kanssa - tämä tyttö nimittäin on tallin pahin hapannaama. Ironista on, että edes Cirre ei kuitenkaan pidä Monikasta, vaikka Monika itse ei sitä ääneen tunnustaisi. Monikan luonne on yhtä tulinen kuin hänen punaiset hiuksensa. Monelle ei tulekaan yllätyksenä, että Monika on itseasiassa Kirsin tytär. Monika hoitaa Eveä.
Violaa, 25, joka on myös tallityttö, kuvastaa parhaiten sana duracelpupu. Hän tuntuu olevan liikkeessä jatkuvasti, sekä puhuu taukoamatta. Tämän lisäksi hän on todella mukava, ja pyrkii levittämään maailmanrauhaa aina kun saa tilaisuuden. Toisinaan tuntuu, että hän saa sen aikaan jo pelkällä olemuksellaan. Violalla on brunetet pitkät hiukset, ja hän hoitaa Nikeä.
Luca on 27-vuotias suomenruotsalainen talliapulainen, joka on aina auttamassa tarpeen tullen, ja on erittäin sosiaalinen. Hän puhuu aksentilla, ja omaa mustat hiukset sekä parransängen. Hurmaavan luonteensa takia Luca on monien talityttöjen suosiossa.
Annika on 28-vuotias nainen, jonka vaaleat hiukset ovat yleensä kiinni. Hän on melko lyhyt, mutta tuon lyhyyden korvaa hänestä suorastaan kuultava kunnia ja aukroriteetti. Annikan värähtämätön olemus voi vaikuttaa siltä, että hän salailisi tunteitaan, mutta todellisuudessa hän vain pitää työn ja vapaa-ajan tiukasti erillään. Annika pitää vaativan tason ratsastustunteja, ja erikoistuu itse esteisiin, kuten kertoo jo hänen omistamansa estepuoliverinen. Opettajana Annika on vaativa, mutta kärsivällinen.
Juuso, 19-vuotias tallipoika, joka Monikan tavoin on Kirsin lapsi. Juuso ei tunnu pitävän kenestäkään. Tallilla kerrotaan juoruja siitä yhdestä kerrasta, kun Juuson nähtiin hymyilevän. Näinpä Juuso on saanut maineen stereotypisenä pahana poikana. Juuso pitää tallilla valmennuksia, ja omistaa myös itse estepuoliverisen.