Maraschina
Marjatta on virtuaalihevonen
Marjatta saapui meille vuonna 2015 vetäydyttyään pitkältä uraltaan poliisiratsuna. Se viihtyy parhaiten Niken ja Cleon seurassa.
Nimi
Rotu Säkäkorkeus |
Maraschina
FWB 162cm |
Kutsumanimi
Sukupuoli Koulutus |
Marjatta
tamma heB, re80cm |
Marjatta
on hevonen varustettuna ruudinkestävillä hermoilla. On todella
harvinaista nähdä tämän hepan edes hätkähtävän - tämä
johtuu tamman aikaisesta urasta poliisiratsuna. Se on tottunut
liikenteen tohinaan ja äkkinäisiin ääniin, tehden siitä
rauhallisen tilanteessa kuin tilanteessa. Marjatta ei miltei koskaan
hermostu mistään, mutta tietysti täytyy muistaa, että loppujen
lopuksi Marjattakin on kuitenkin arvaamaton eläin, joka saattaa
joutua vaistojensa viemäksi milloin tahansa.
Kokonaisuudessaan Marjatta on ihana ja valloittava luonne. Sen hyvät hermot ja rauhallisuus tekevät siitä oivan ratsun myös pienelle väelle, ja se tutustuu mielellään jokaiseen uuteen ihmiseen, jonka se tapaa. Valitettavasti Marjatta ei kuitenkaan ole unelmaratsu, vaikka siinä olisikin potentiaalia kyseiseen titteliin: koska tammaa ei ole juuri koulutettu peruskoulutusta pidemmälle, sille on vielä hieman pimennossa, mitä kenttätyöskentely oikeastaan on. Aina silloin tällöin Marjatta saattaa hämmentyä siitä, mitä ratsastaja haluaa sen tekevän. Silti tamma kuitenkin yrittää parhaansa, ja suorastaan palaa halusta oppia lisää ja lisää, suhteellisen korkeasta iästään huolimatta. Marjatta onkin sopiva hevonen sellaiselle ratsastajalle, joka on valmis ottamaan haasteen vastaan ja auttaa tammaa oppimaan.

Huomioitavaa
- Asuu karsinassa 13