Z.H. Koitonlintu
Lumi on virtuaalihevonen
kuvat © Teesusi
Lumi on nuorukainen, joka kuuluu vuoden 2013 varsoihin. Sillä on kuitenkin enemmän edessä kuin se osaisi edes kuvitella pelkästään sen suvun takia. Lumen emä on Zephyren entinen hevonen Moona, ja sen isä yksi tallin ensimmäisistä hevosista koskaan, Aatu. Lumi on kuin täysi peilikuva sen isästä. Näin ollen Lumen voi nähdäkin käyskentelemässä Aatun vieressä aina kun ne tarhailevat yhdessä - ja jopa vanhaherra Aatu saattaa riehaantua poikansa kanssa juoksukilpailuun. Isänsä lisäksi Lumi pitää myös Akin ja Niken seurasta.
Nimi
Rotu Säkäkorkeus Rekisterinumero Koulutus |
Z.H. Koitonlintu
suomenhevonen 159cm VH13-018-0826 heA, 80cm |
Kutsumanimi
Sukupuoli Omistaja Kasvattaja |
Lumi
ruuna Pinja, VRL-10701 Pinja, VRL-10701 |
Lumi on hyvin ihmisrakas ja työtä mielellään tekevä hevonen. Ruuna rakastaa huomiota - sen piirteen se ainakin on ilmiselvästi perinyt isältään. Se ei kuitenkaan pistä showta pystyyn vaikka huomaisikin ettei ole ykkösenä ihan kaikkien silmissä. Lumi rakastaa suurinpiirtein jokaista, joka sen karsinaan astuu, mutta on kuitenkin vain harvoja valittuja joihin se kiintyy aivan ennennäkemättömällä tavalla.
Ratsastettaessa Lumi on tosiaan valmis ihan mihin tahansa. Se on reipas ja yhteistyönhaluinen. Joinakin päivinä se saattaa tuntua vähän liiankin reippaalta, mutta ei hätää: Lumi kyllä tottelee pidätteitä. Veitikkamaisen luonteensa takia se saattaa hölmöillä välillä jonkin verran, kuten heittämällä pukin kesken muuten rauhallisen laukkaamisen, mutta pääasiassa ruuna on melko rauhaisa ratsu. Esteillä se on todella innokas ja hyppää mielellään, mitä nyt jotkut erikoisemmat esteet saattavat pelottaa sitä vähän.

Huomioitavaa
- Käy tunneilla alkeis-heB ja heA koulu
- Asuu karsinassa 5
Sukutaulu
i. Aamunkoiton Lupaus | ii. | iii. |
iie. | ||
ie. | iei. | |
iee. | ||
e. KK Moonatar | ei. Lehtolan Hämärä | eii. |
eie. | ||
ee. KK Sukkaisa Sanni | eei. | |
eee. |